Onkohan näissä kuulokkeissa sitten yksilöeroja, vai ennemminkin korvakäytävissä. Kokeilin omiani niillä eri kokoisilla tuteillakin, niin silti tuuli humisee kovasti vaikka kuinka tiukasti tuntuvat istuvan. Jos on huppu päässä tai peittää ne ulkopuoliset reiät, niin ei humise tuuli puissa.TheKraken kirjoitti:Osaan olla tässä taas sitten niin erimieltäDigiMon kirjoitti:Minäkin parit kappaleet tilasin ja sain. Treble-korostus auttaa, ja kuulostaa ihan ok:lta sisätiloissa. Mutta eihän näitä voi ulkona käyttää ainakaan Oulussa, koska tuuli ottaa ääneen oman efektin todella voimakkaasti. Viiden euron pettymys!
Tatsin alkuperäiset pesee ulkokäytössä kuusnolla nämä.
Itse kun ostin nuo luurit nimenomaan sitä varten, että saa podcasteja kuunneltua ulkoilmassakin. Varsinkin osassa kun ei tekijät ole tajunneet ääntä kompressoida/normalisoida ja vaikka väännät nupit kaakkoon, niin pienikin liikenteen melu haittaa kuuntelua sen verran, ettet saa pahimmillasi mitään selvää.
En kyllä olen tuulen kanssa kokenut mitään ongelmia, vaikka tuossa juuri esim. fillaroin kulosaaren sillalla aikas mukavassa vastatuulessa minkä ehdin. Kokeilin paluumatkalla iPodin omia kuulokkeita, niin liikenteen melu ja tuulen vinkuna korvissa kyllä peitti ihan kokonaan vähän teknisesti paremmankin podcastin puheen.
Vai pitäsiköhän kokeilla avata se varapaketti, jos olisi parempi. Mieli tekisi paremmat ostaa. Skullcandyllä näytti olevan vastaavan näköinen 59 euroa...