Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

Ei ole tyhmiä kysymyksiä. :)

Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 9.12.2009 klo 16.13

Tervehdys inehmot. Reilun vuoden ajan enemmän tai vähemmän selainten kanssa tapelleena päädyin vihdoin kääntymään viisaampien puoleen. Kyseessä on pieniä, mutta sitäkin ärsyttävämpiä ongelmia netin selaamisen kanssa.

Ensinnäkin googlen kuvahaku ei toimi. Sivusto kyllä aukeaa ja paikat kuville on kauniisti järjestyksessä, mutta pitkänkään ajan kuluttua esikatselukuvista näkyy ehkä pari-kolme. Sama ongelma esiintyy niin safarilla, firefoxilla, operalla kuin chromellakin. "Tavallisen" googlen puolella sivu näyttää kuitenkin kiltisti kuvahaun tulokset hakusanasta. Hyviä ideoita millä tämän saisi korjattua?

Toinen ongelma liittyy netin "pätkimiseen". Yhteys siis pysyy päällä, mutta täysin satunnaisesti yhtäkkiä puskee erroria notta palvelin osoitteessa se-ja-se ei vastaa tarpeeksi nopeasti. Samaan aikaan jokin toinen sivusto toimii täysin ongelmitta ja tästä hetken kuluttua myös alkuperäinen sivusto alkaa toimimaan. En jaksa uskoa että kyse olisi mistään normaalista tukkoisuudesta sivustolla, koska ongelma on lähestulkoon päivittäinen ja esiintyy useilla eri sivustoilla.

Osa netin videoista ei toimi. Esimerkiksi collegehumor.com-sivuston videot eivät toimi ollenkaan, mutta samalla esim. youtuben videot toimivat täysin ongelmitta.

Valistuneita arvauksia syistä ja korjaustoimista otetaan erittäin mieluusti vastaan. OS X:ä olen käyttänyt reilun vuoden, joten ohjeet ja vinkit mielummin rautalangasta vääntäen kuin epämääräisesti "korjaa oikeudet" tyylisesti. Kiitos! [:)]

Kone: MBP early 2008 2,4Ghz
Käyttis: Snow Leopard 10.6.2 (päivitetty leopardista)
Ohjelmat: Safari 4.0.4, Firefox 3.5.5, Opera 10.10
Mitään erityisiä vippaskonsteja en ole keksinyt yrittää.
MBP 2,4 Ghz, 4Gt, 200Gt (Early 2008), OS X 10.6
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja NeliX4 » 9.12.2009 klo 16.16

Mikä netin palveluntarjoaja ja kuinka nopea? Onko muita ohjelmia samaan aikaan päällä tai muita koneita?
esim. iStatPro:lla voi kuikuilla paljonko nettiliikennettä kulkee minäkin hetkenä. http://www.islayer.com/apps/istatpro/

Vaikuttaa ihan kuin joku toinen ohjelma tai kone tukkisi nettisi.
PMST|MMCD|iPN|iPS|iMac17"CD|MBA|MBP-15"C2D|
Avatar
NeliX4
 
Viestit: 5655
Liittynyt: 24.12.2004 klo 15.18
Paikkakunta: Turku

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 9.12.2009 klo 17.10

NeliX4 kirjoitti:Mikä netin palveluntarjoaja ja kuinka nopea? Onko muita ohjelmia samaan aikaan päällä tai muita koneita?
esim. iStatPro:lla voi kuikuilla paljonko nettiliikennettä kulkee minäkin hetkenä. http://www.islayer.com/apps/istatpro/

Vaikuttaa ihan kuin joku toinen ohjelma tai kone tukkisi nettisi.

Netti on Elisan puolesta 8/1 joka speedtest.net-sivuston mukaan toimii noin seitsemän megaisena. Ohjelmia on auki yleensä mail, itunes, ical, adium, safari ja iterm (=irssi). En kuitenkaan usko niiden aiheuttavan ongelmaa, koska esim. googlen kuvahakua käyttäessä lyhyttä piikkiä lukuunottamatta istat näyttää tasaista viivaa aivan asteikon alareunassa. Hyvä ehdotus kuitenkin ja kiitokset siitä.
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja NeliX4 » 9.12.2009 klo 20.40

Kärkeen voisi ajaa nuo "korjaa oikeudet", eli lataa netistä ONYX http://www.macupdate.com/info.php/id/11582 ja aja sieltä koko AUTOMATION setti. WLAN sovittimen nollaustakin voi koittaa.

Toinen mitä voi kokeilla on tehdä toinen käyttäjätunnus koneelle ja kokeille toistuvatko ongelmat siellä.
PMST|MMCD|iPN|iPS|iMac17"CD|MBA|MBP-15"C2D|
Avatar
NeliX4
 
Viestit: 5655
Liittynyt: 24.12.2004 klo 15.18
Paikkakunta: Turku

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 9.12.2009 klo 22.07

Eipä auttanut Onyxin ajaminen eikä wlan-sovittimen uudelleen käynnistys :'( Tässä on nyt selkeästi joku korkeampi voima läsnä. Pitänee jossain vaiheessa ottaa tärkeät kuvat ihan dvd:ille talteen time machinen lisäksi ja asentaa koko 10.6 uudestaan puhtaalta pöydältä. Ei voi pieni ihminen ymmärtää...
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja NeliX4 » 10.12.2009 klo 0.15

mikä wlan adsl boksi? Resetointi on eri asia kuin uudelleenkäynnistys.
PMST|MMCD|iPN|iPS|iMac17"CD|MBA|MBP-15"C2D|
Avatar
NeliX4
 
Viestit: 5655
Liittynyt: 24.12.2004 klo 15.18
Paikkakunta: Turku

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 10.12.2009 klo 2.22

A-Link
ADSL2+ 4port &54MB WLAN
Model No.: RR24AP(i+)
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja zs6234i » 10.12.2009 klo 10.51

Täällä ollut saman tapaisia ongelmia.
Samoin, esim Joomla- CMS sisällönhallintaan en pysty lataamaan medioita, koska valitse tiedosto-kohtaa ei voi valita.
Itte olen asian kiertänyt käyttämällä FTP:tä medioiden lataamiseen.. Olis kuitenkin kiva jos toimiisi.
Leopard, Uusin Safari, FF, Opera..
____________________________________________________
Ole varovainen kun puhut. Sanoilla luot maailman ympärillesi.
========================================
 iMac G5 24"  iMac G4 15"  iPhone 3G  iPod nano 
Avatar
zs6234i
 
Viestit: 158
Liittynyt: 24.3.2008 klo 23.14
Paikkakunta: Hausjärvi

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja NeliX4 » 10.12.2009 klo 12.31

Tuossa toisella kaverilla täsmälleen sama ADSL boksi ja täsmälleen samat ongelmat. Analogia.?
PMST|MMCD|iPN|iPS|iMac17"CD|MBA|MBP-15"C2D|
Avatar
NeliX4
 
Viestit: 5655
Liittynyt: 24.12.2004 klo 15.18
Paikkakunta: Turku

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 10.12.2009 klo 13.02

Siltähän tuo vaikuttaisi. Ko. boksi menossa joka tapauksessa vaihtoon parin viikon sisällä, joten pitänee palata asiaan jos senkin jälkeen ongelmat jatkuvat. Toki jos joku on jonkin poppaskonstin keksinyt niin vapaasti saa kertoa.
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja morbusg » 10.12.2009 klo 14.20

Riippuen siitä millainen liittymä, ja siitä onko emoyhtiön asetuksissa paljolti eroa, voi näistä ohjeista mahdollisesti olla apua.
Itsellä oli edellinen ADSL-boksi A-linkin vanhaa RoadRunner-mallistoa, ja se toimi erinomaisen hienosti.
Intel iMac 17" | Mac Mini G4 1,25 | Mac Mini G4 1,42 | iPhone 3G
Avatar
morbusg
 
Viestit: 812
Liittynyt: 5.6.2006 klo 13.48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja stigcarpelan » 10.12.2009 klo 21.10

NeliX4 kirjoitti:Tuossa toisella kaverilla täsmälleen sama ADSL boksi ja täsmälleen samat ongelmat. Analogia.?

Jep. Sama laite, sama ongelma. Resetoin tänään koko laitteen mutta muutosta ei ole tapahtunut. Pitäis varmaan vaihtaa koko laite.
stigcarpelan
 
Viestit: 8
Liittynyt: 22.7.2008 klo 12.49

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 14.12.2009 klo 3.25

Tutkiskelinpa ajan kuluksi aloitusviestin ongelmia googlen välityksellä ja kovasti tuntui monella olevan samoja kokemuksia. Eräässä viestissä kerrottiin adsl-boksin palomuurin poistamisen käytöstä ratkaisseen ongelman. Kokeilin tätä osittain morbusgin ohjeiden avittamana ja kas kummaa, kuvat ja videot näkyvät yhtäkkiä kiltisti. Ongelman ydin näyttäisi näin ollen todellakin olevan modeemin asetuksissa. En kuitenkaan haluaisi lähteä tekemään "suoraa siltausta" tai muutenkaan kauheasti muuttelemaan mitään asetuksia tietämättä mistä on kyse. Lisäinfona kerrottakoon, että samassa modeemissa on verkkopiuhalla kiinni perheen pöytäkone (win xp), joka myös aiheuttaa omat syynsä erityiseen varovaisuuteen.

Summa summarum: laite toimii, asetukset ei. Tämän tiedostaminen on sinällään jo puoli voittoa.
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja NeliX4 » 14.12.2009 klo 11.38

Vident kirjoitti: Summa summarum: laite toimii, asetukset ei..
... tai ehkä jopa: Laite on kakka. Ei suorassa siltauksessa mitään muuta haittaa, kuin että jos meinaat koneiden välillä siirrellä tiedostoja.
PMST|MMCD|iPN|iPS|iMac17"CD|MBA|MBP-15"C2D|
Avatar
NeliX4
 
Viestit: 5655
Liittynyt: 24.12.2004 klo 15.18
Paikkakunta: Turku

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja stigcarpelan » 14.12.2009 klo 12.57

Vident kirjoitti:Tutkiskelinpa ajan kuluksi aloitusviestin ongelmia googlen välityksellä ja kovasti tuntui monella olevan samoja kokemuksia. Eräässä viestissä kerrottiin adsl-boksin palomuurin poistamisen käytöstä ratkaisseen ongelman. Kokeilin tätä osittain morbusgin ohjeiden avittamana ja kas kummaa, kuvat ja videot näkyvät yhtäkkiä kiltisti. Ongelman ydin näyttäisi näin ollen todellakin olevan modeemin asetuksissa. En kuitenkaan haluaisi lähteä tekemään "suoraa siltausta" tai muutenkaan kauheasti muuttelemaan mitään asetuksia tietämättä mistä on kyse. Lisäinfona kerrottakoon, että samassa modeemissa on verkkopiuhalla kiinni perheen pöytäkone (win xp), joka myös aiheuttaa omat syynsä erityiseen varovaisuuteen.

Summa summarum: laite toimii, asetukset ei. Tämän tiedostaminen on sinällään jo puoli voittoa.

Suuret kiitokset tästä! Palomuuri pois käytöstä, niin johan toimii. Toivottavasti tästä vain ei ole mitään haittaa millekkään? Langaton on kuitenkin suojattu vaativalla tasolla jne.
stigcarpelan
 
Viestit: 8
Liittynyt: 22.7.2008 klo 12.49

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Vident » 14.12.2009 klo 14.34

NeliX4 kirjoitti:
Vident kirjoitti: Summa summarum: laite toimii, asetukset ei..
... tai ehkä jopa: Laite on kakka. Ei suorassa siltauksessa mitään muuta haittaa, kuin että jos meinaat koneiden välillä siirrellä tiedostoja.

Niin, onhan sekin yksi mahdollisuus. Kyllä se varmaan toimisi ihan ok, jos vain saisi nuo asetukset kohdalleen. Ainoana esteenä on, etteivät nuo arvot sinällään sano yhtään mitään. Noh, pitänee pyytää joku paremmin koneet hanskaava paikalle tai jättää kokonaan sikseen. Parin päivän sisällä kun kuitenkin pitäisi tulla uusi modeemi operaattorin puolesta...

stigcarpelan kirjoitti:Suuret kiitokset tästä! Palomuuri pois käytöstä, niin johan toimii. Toivottavasti tästä vain ei ole mitään haittaa millekkään? Langaton on kuitenkin suojattu vaativalla tasolla jne.

Tuota haittaa mietin itsekin. Etenkin kun palomuuri ja verkon salaus ovat käsittääkseni pitkälti eri asioita, toinen suojaa konetta ja toinen yhteyttä. [:|]
Vident
 
Viestit: 24
Liittynyt: 11.8.2006 klo 18.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja nuuska » 11.1.2010 klo 23.13

Itsellä juuri samainen ongelma. Sama laite. Googlen kuvat eivät lataa + jotkut sivut jättää latauksen kesken.
Ratkaisin myös asian kytkemällä palomuurin pois.

Mietityttää myös, että onko haittaa vaikka adsl-boxin rauta ei ole käytössä.
Onhan osx:ssä kumminkin oma muuri. Riittääkö tuo?
iMac 17" Core Duo / 2gb ram / 250 hd / iPod Classic 120gb (Black)
nuuska
 
Viestit: 54
Liittynyt: 5.11.2004 klo 15.40

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja trilobiitti » 28.2.2010 klo 23.27

Mulla on sama A-Link wlan-modeemi ja kuvahaku alkoi toimia, kun päivitin laiteen firmwaren.
täältä resepti: http://www.a-link.com/fi/RR24AP.html?id ... &faq_id=19
trilobiitti
 
Viestit: 1
Liittynyt: 28.2.2010 klo 23.23

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Touho » 1.3.2010 klo 1.50

Vident kirjoitti:Tutkiskelinpa ajan kuluksi aloitusviestin ongelmia googlen välityksellä ja kovasti tuntui monella olevan samoja kokemuksia. Eräässä viestissä kerrottiin adsl-boksin palomuurin poistamisen käytöstä ratkaisseen ongelman. Kokeilin tätä osittain morbusgin ohjeiden avittamana ja kas kummaa, kuvat ja videot näkyvät yhtäkkiä kiltisti. Ongelman ydin näyttäisi näin ollen todellakin olevan modeemin asetuksissa. En kuitenkaan haluaisi lähteä tekemään "suoraa siltausta" tai muutenkaan kauheasti muuttelemaan mitään asetuksia tietämättä mistä on kyse. Lisäinfona kerrottakoon, että samassa modeemissa on verkkopiuhalla kiinni perheen pöytäkone (win xp), joka myös aiheuttaa omat syynsä erityiseen varovaisuuteen.

Summa summarum: laite toimii, asetukset ei. Tämän tiedostaminen on sinällään jo puoli voittoa.

En yleensä lähde näihin erimerkkisten laitteiden mollaukseen mukaan, paremminkin päinvastoin, mutta morbusgeen myönteisistä kokemuksista poiketen minulla on 3-4 yksilön kokemus A-linkin (Roadrunner-) modeemeista, ja sen perusteella pysyn jatkossa visusti erillään niistä.

Itselläkin oli aikoinaan omituisia ajoittaisia ongelmia nettiyhteyden kanssa, ja lopulta se modeemi yleensä lasahti lopullisesti, yksi tosin salaman avittamana. Vaihdoin sitten viimeisen yksilön lasahdettua takuun umpeutumisen jälkeen samanlaiseen mutta toisenmerkkiseen modeemiin, eikä minkään saitin tai yhteysmuodon kanssa ole sen koommin esiintynyt ongelmia, eikä mitään asetuksia ole tarvinnut lähteä sorkkimaan.
Kun se tavallinen adsl-modeemi ei enää mikään mahdoton investointi ole, suosittelisin harkitsemaan säätämisien sijaan jotain toisenmerkkistä modeemiakin. Ainakin minulle se oli helpoin ja käytännöllisin ratkaisu, ja pitemmän päälle edullisin, kun nykyinen laite on osoittautunut luotettavaksi ja kestäväksi.
Avatar
Touho
 
Viestit: 3312
Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Nikki » 1.3.2010 klo 22.12

Itsellä tuli hetki sitten ongelmia netin kanssa, voi avata googlen aloitussivuakin 20 sekuntia jos avaa ollenkaan, refressillä välillä tulee salamana, nopeustesti sivusto näyttää nopeuden juuri niinkuin pitääkin, modeemi buutattu ilman hyötyä, onko ideoita mitä tässä kannattaisi painella ja tarkistella ja miten? Firefoxilla ja Safarilla sama homma.

Edit: Niin konehan on piuhalla kiinni modeemisa ja koneena 21,5" iMac jos sillä tiedolla jotain väliä on.
iMac 21.5, iPhone 3G 16Gb.
Nikki
 
Viestit: 33
Liittynyt: 20.12.2009 klo 13.39
Paikkakunta: Naantali

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Pertti120 » 1.3.2010 klo 22.19

Nikki kirjoitti:Itsellä tuli hetki sitten ongelmia netin kanssa, voi avata googlen aloitussivuakin 20 sekuntia jos avaa ollenkaan, refressillä välillä tulee salamana, nopeustesti sivusto näyttää nopeuden juuri niinkuin pitääkin, modeemi buutattu ilman hyötyä, onko ideoita mitä tässä kannattaisi painella ja tarkistella ja miten? Firefoxilla ja Safarilla sama homma.
Itselläni sama ongelma jo iltapäivästä asti Elisa 24/1 ADSL-liittymän kanssa. Näemmä vika Elisalla "Osassa Elisan nimipalveluita esiintyy häiriötilanne joka näkyy satunnaisesti esim. WWW-sivujen aukeamisen hitautena." http://www.elisa.fi/ir/pressi/index.cfm?t=100&o=5170&did=16108
iMac 27" (Core i7 2.8GHz, 8GB RAM, 160GB SSD Intel X25-M, 2TB HDD) (Late 2009)
Macbook Pro 15" (Core 2 Duo 2.53GHz, 4GB RAM, GeForce 9400M + 9600M 512MB, 320GB 7200rpm HDD) (Late 2008)
Airport Extreme (Late 2009)
iPhone 4 32GB
Avatar
Pertti120
 
Viestit: 168
Liittynyt: 26.9.2007 klo 17.59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Nikki » 1.3.2010 klo 22.20

Pertti120 kirjoitti:

No piru kiitoksia, Elisallahan täällä myös mennään.
iMac 21.5, iPhone 3G 16Gb.
Nikki
 
Viestit: 33
Liittynyt: 20.12.2009 klo 13.39
Paikkakunta: Naantali

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja karjalankarhu » 1.3.2010 klo 22.57

Joo sama jatkuu vieläkin tosi hyvin kaikki suomen osoitteet hukassa lukuunottamatta homppua [:D]
Avatar
karjalankarhu
 
Viestit: 409
Liittynyt: 19.12.2008 klo 15.01

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja luu5 » 1.3.2010 klo 23.01

karjalankarhu kirjoitti:Joo sama jatkuu vieläkin tosi hyvin kaikki suomen osoitteet hukassa lukuunottamatta homppua [:D]

Laittaa vaikka alkuun DNSksi 8.8.8.8 tai 8.8.4.4 niin ainakin surffaus toimii. Tietysti jos ei halua paljastaa mitään Googlelle niin käyttää jotain muuta.
Avatar
luu5
 
Viestit: 405
Liittynyt: 25.8.2008 klo 2.51

Re: Ongelma erinäisten nettisivustojen kanssa

ViestiKirjoittaja Pertti120 » 1.3.2010 klo 23.13

luu5 kirjoitti:Laittaa vaikka alkuun DNSksi 8.8.8.8 tai 8.8.4.4 niin ainakin surffaus toimii.
No tämähän auttoi itsellänikin, kiitos. Sivut aukeavat melkeinpä nopeammin kuin Elisan oletus-DNS:llä yleensä.
iMac 27" (Core i7 2.8GHz, 8GB RAM, 160GB SSD Intel X25-M, 2TB HDD) (Late 2009)
Macbook Pro 15" (Core 2 Duo 2.53GHz, 4GB RAM, GeForce 9400M + 9600M 512MB, 320GB 7200rpm HDD) (Late 2008)
Airport Extreme (Late 2009)
iPhone 4 32GB
Avatar
Pertti120
 
Viestit: 168
Liittynyt: 26.9.2007 klo 17.59
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paluu Ongelmia ompun kanssa?

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: esko ja 4 vierailijaa