Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Macco »
Keskustelufoorumi on nimenomaan paikka, jossa keskustellaan. Keskustelu on tällöin sallittava mahdollisimman pitkälle, ja toimenpiteisiin pitää ryhtyä vasta kun pakottavaa tarvetta alkaa ilmetä.
Myyntitapahtuman luonne ei ole yleisesti keskusteleva, vaan useimmiten dialogia myyjän ja ostajaehdokkaan kanssa.
Tästä seuraa se, ettei mielestäni keskustelufoorumeilla pitäisi olla kauppapaikkoja ollenkaan, vaan niille pitäisi olla omat systeeminsä jossakin ihan muualla.
Mutta niin kauan kuin keskustelufoorumin sisällä on kauppapaikka, mennään keskustelufoorumin toimintaperiaatteilla, jolloin keskustelu ko. myynnistä on sallittua. Oli se sitten spekseistä tai hinnoista.
Keskustelupalstalla tapahtuvassa myynnissä on kuitenkin se hyvä puoli, että valppaita silmäpareja on paljon, jolloin esim. virheet spekseissä huomataan ja korjataan helpommin. Myös huijausyritykset tulevat helpommin esille.
Hintakommentointi on useimmiten haitallista myyjän kannalta, mutta hyödyllistä ostajan kannalta. Mutta on myös mahdollista, että liian halvaksi hinnoitellun tavaran hintaan myös puututaan, jolloin keskustelu palvelee myyjää. Joka tapauksessa keskustelu yleensä tuo esille ns. "oikean hinnan". Ja mikäli keskustelussa tulee esille virheellisiä pointteja, niin myyjä voi aina vastata viesteihin, ja perustella hintaa, jos sille on oikeasti muita perusteita kuin se, että haluaa vaan enemmän rahaa. Sellainen hyöty hintakommentoinnista on myös (mikäli se oikeasti vaikuttaa hintaan), että tuote menee oikealla hinnalla nopeammin kaupaksi, eikä jää roikkumaan palstalle kuukausiksi.
-
- Viestit: 1960
- Liittynyt: 31.10.2006 klo 22.10
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Blank^ »
Poistakaa sääntöjen mukaan puutteelliset ilmoitukset, niin eiköhän niitä vaaditunlaisiakin ala ilmestymään.
-
- Viestit: 1140
- Liittynyt: 1.5.2004 klo 11.49
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Xaeron »
Tämän takia Homppu on tällä hetkellä viimeinen myyntipaikka jota harkitsen, Huuto.net tms. toimii paljon luontevammin. Kellekään en Homppua suosittele. Surkeaa on myös se, ettei saa huutonet-linkkejä pistää Hompun myyntialueelle. Onpa tosi ikävää jos muutama muu homppulainen ilmoituksen sitä kautta huutonetistä bongaisi -- jos sattuisi vaikka kiinnostamaan...Blank^ kirjoitti:http://hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=39&t=145290
Ärsyttääkö muita ei-ostavat henkilöt, jotka kommentoivat hintoja? Tässä tapauksessa 950€ on kieltämättä korkeahko yleiseen hintatasoon nähden, mutta kyllähän mahdolliset oikeat ostajaehdokkaat sen tinkivät tai sitten kone ei mene kaupaksi ja myyjä laskee hintaa. Entä jos joku todella olisikin valmis maksamaan tuon hintapyynnön? Eihän hintapyyntö silloin ole liian korkea. On kuitenkin melko varmaa, että nuo kommentit karistavat nämä 950€:n ostajaehdokkaat.
Miksei myyjä saa myydä tai olla myymättä rauhassa?
Jos hinnoista on tarvetta huomattaa, eikö sen voisi tehdä suoraan yksityisviestillä myyjälle sen sijaan, että sotketaan myyntiketju?
Vielä lisäys:
Yksityisviesti olisi myös varsin pätevä kaikkeen muuhunkin myyjälle tapahtuvaan huomautteluun esim. speksien/tietojen tarkennuksista. Ylipäänsä kaikesta, mikä tavoittelee myyjää päivittämään ilmoitustaan puuttuvista tiedoista. Pysyisi ne ketjut siistimpänä, kun ei kiinnosta lukea "Lue myyntipalstan ohjeet ja täydennä tiedot", "Viime viikolla myytiin samanlainen kone 950 eurolla ja paremmilla spekseillä" yms. ylimääräisiä kommentteja.
Natsimeininki.
Mutta muutenhan foorumi on ihan pätevä.
-
- Viestit: 1960
- Liittynyt: 31.10.2006 klo 22.10
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Blank^ »
Eron tekeminen keskustelufoorumin ja kauppapaikan välillä on hyvä. Mutta koska tilanne nyt on jo tämä, niin mielestäni mallia voisi hakea muilta isoimmilta foorumeilta esim. MuroBBS:ltä, joka on paitsi keskustelufoorumi, myös yksi suurimmista käytetyn PC-tavaran myyntipaikoista. Hopeinen Omena taasen lienee ylivoimaisesti laajin käytetyn Apple-tavaran myyntipaikka.
MuroBBS:n moderointi on tiukkaa, mutta kun käyttäjämäärä on iso ja kuitenkin vaaditaan sääntöjen noudattamista, tulee niiden noudattamista myös vaalia tarvittaessa kovin ottein tai sitten olla vaatimatta mitään. Ylläpidolla on valtaa, joten miksi pelkäätte vaatia asioiden noudattamista?
MuroBBS:n kauppapaikan säännöt: http://murobbs.plaza.fi/komponentit/600 ... annot.html
Erityisesti kohdat
Hintapyynnöt ovat pakollisia, ja tuote tulee myydä sillä hinnalla mikäli joku tarjoaa sen, eikä pitää ns. huutokauppaa sen jälkeen jos joku tarjoaisi vielä lisää.
takapuoli, offtopic ja hintapoliisin leikkiminen pois, älä turhaan tunge nokkaasi threadiin josta et aio mitään ostaa
tekisivät hyvää myös Hopeisen Omenan kauppapalstoille, sillä tästäkin ketjusta saa lukea, että asiat aiheuttavat närää. Toki ylläpito itse määrittää viime kädessä oman palstansa säännöt.Tarjoukset threadiin, ei yksityisviesteinä.
Sääntöjen noudattamista puolestaan valvotaan poistamalla ei-säännönmukaiset viestit ja tarvittaessa jäähyillä, jos käyttäjä syyllistyy samaan sääntöjen rikkomiseen toistuvasti.
Edit: MuroBBS:n kauppapalstan ketjujen siisteyttä voi ihailla täällä http://murobbs.plaza.fi/muropaketin-kauppa-myydaan/
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Macco »
Edelleen henkkoht mielipiteitäni: kyllä, hintakommentointi sotkee viestiketjuja, mikäli niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta koska toimitaan keskustelufoorumina, ja keskustelua se on hintakeskustelukin, niin toiminnan luonteen vuoksi se on mielestäni suht ok. Meillä on myös Repe, jolla on hyvä näppituntuma ko. hetken hintoihin, ja häntä voi pyytää kommentoimaan myös, jos siltä tuntuu. Jos haluaa käyttää muita kauppapaikkoja, joissa toimitaan toisin, niin kaikin mokomin. Ja yksityisviestejä saa käyttää jos haluaa. Varmasti usein parempi kuin ketjuun kommentoiminen (ketjun seuraamisen ja myyjän kannalta), mutta suht varmasti huomattavasti tehottomampi keino.Blank^ kirjoitti:Toivoisin kantaa mainitsemastani viestiketjujen sotkemisesta ja yksityisviestien käyttömahdollisuudesta, johon Macco ei ottanut kantaa.
Mutta edelleen, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että keskustelufoorumilla keskustellaan. Tuopahan avoimuutta kaupankäyntiinkin.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja arisel »
Yksityisviesti ei tavoita kuin juuri sen yhden myyjän - kun myyntipalstalle tupsahtelee jatkuvasti vaillinaisin tiedoin laitettuja ilmoituksia, on hyvinkin perusteltua toistaa riittävän tiedon vaatimusta! Näin jokainen lukija törmää toistuvasti huomautukseen tietojen täydentämisestä, ja ehkä muistaa asian paremmin itse ilmoitusta laittaessaan - etenkin kun ilmoituksista huomaa, ettei myyntialueen sääntöjä ole useinkaan edes luettu ennen ilmoituksen laittamista; mikä sinänsä on ymmärrettävää, jos ei foorumilla ole paljoa vieraillut, koska jokaisessa yhteisössä on oma tapansa toimia ja omat sääntönsä, ja niiden omaksuminen vie aina oman aikansa. Llisäksi ilmoituksen laatiminen satunnaisesti tavaraa myyvälle vaatii oman ponnistuksensa, ja silloin saattaa jokin asia helposti unohtua.Blank^ kirjoitti:http://hopeinenomena.net/viewtopic.php?f=39&t=145290
Ärsyttääkö muita ei-ostavat henkilöt, jotka kommentoivat hintoja? Tässä tapauksessa 950€ on kieltämättä korkeahko yleiseen hintatasoon nähden, mutta kyllähän mahdolliset oikeat ostajaehdokkaat sen tinkivät tai sitten kone ei mene kaupaksi ja myyjä laskee hintaa. Entä jos joku todella olisikin valmis maksamaan tuon hintapyynnön? Eihän hintapyyntö silloin ole liian korkea. On kuitenkin melko varmaa, että nuo kommentit karistavat nämä 950€:n ostajaehdokkaat.
Miksei myyjä saa myydä tai olla myymättä rauhassa?
Jos hinnoista on tarvetta huomattaa, eikö sen voisi tehdä suoraan yksityisviestillä myyjälle sen sijaan, että sotketaan myyntiketju?
Vielä lisäys:
Yksityisviesti olisi myös varsin pätevä kaikkeen muuhunkin myyjälle tapahtuvaan huomautteluun esim. speksien/tietojen tarkennuksista. Ylipäänsä kaikesta, mikä tavoittelee myyjää päivittämään ilmoitustaan puuttuvista tiedoista. Pysyisi ne ketjut siistimpänä, kun ei kiinnosta lukea "Lue myyntipalstan ohjeet ja täydennä tiedot", "Viime viikolla myytiin samanlainen kone 950 eurolla ja paremmilla spekseillä" yms. ylimääräisiä kommentteja.
Hopeinen omena on omppuharrastajien foorumi, jonka ideana on tarjota informaatiota ja apua toisille omppukäyttäjille - nykyinen asiallista hintainformaatiota tarjoava tapa on juuri tähän tarkoitukseen sopiva tapa toimia; uusi käyttäjä toivotetaan tavallaan tervetulleeksi auttamalla jo hankintavaiheessa hintatason selvittämisessä - ja tämä pätee myös uusiin laitteisiin, kuten Hintavinkeistä voi nähdä.
Hölmöjä etsivät huijarimyyjät eivät tietenkään pidä tästä. Monet homppulaiset laittavat oman käytettynsä kiertoon tyytyväisenä siitä että hyvälle laitteelle löytyy uusi käyttäjä, eikä vielä toimivaa konetta tarvitse romuttaa vain siksi, että se on jäänyt vähälle käytölle, eikä enää sovi työpöydälle. Tavallinen Hompussa myyvä foorumijäsen ei edes yritä ottaa ylihintaa tarkoituksella; monesti toki laitteen oikea hintataso saattaa olla myyjlle itselleenkin epäselvä, mutta useimmiten myyjä ymmärtää hyvin hintainformaation jakamisen syyn, sekä korjaa hintapyyntöään asianmukaiseksi - mutta ne, jotka eivät ole rehellisiä, tuppaavat itkemään huijauksensa pilaamista; mikä tulee yleensä esiin protestikommenteistakin.
Kannatan ehdottomasti hintaneuvostelua. Siitä on etenkin tuleville uusille mac-käyttäjille hyvää apua siirtyä valoisalle puolelle. Tämän vuoksi mielestäni voi hyvinkin sallia satunnaisetkin hintakommentit, vaikkeivät ne aina niin ystävällisiä olekaan ja niistä kimmahtava keskustelu voi todellakin sotkea myyntiketjun pahastikin. Nämä tapaukset ovat kyllä poikkeuksia, ja johtunevat pääsääntöisesti itkijöistä, jotka eivät sulata ostajien neuvomista.
t. nimim. "Useamman käytetyn (ja muutaman uuden) macin ostanut ja monta myös jatkokäyttöön lahjoittanut"
-
- Viestit: 1086
- Liittynyt: 12.6.2009 klo 19.24
- Paikkakunta: Norra Haga
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Rauno Repomies »
Niinpä. Ja ilmeisesti moderointi kauppathreadeissa koskee lähes ainoastaan "Myydään Apple tuotteita". Muistuttaako tämä tapa jotenkin erästä aloittamaani threadia tällä alueella???Macco kirjoitti:Tämä on täysin oma mielipiteeni, ei ylläpidon:
Keskustelufoorumi on nimenomaan paikka, jossa keskustellaan. Keskustelu on tällöin sallittava mahdollisimman pitkälle, ja toimenpiteisiin pitää ryhtyä vasta kun pakottavaa tarvetta alkaa ilmetä.
Myyntitapahtuman luonne ei ole yleisesti keskusteleva, vaan useimmiten dialogia myyjän ja ostajaehdokkaan kanssa.
Tästä seuraa se, ettei mielestäni keskustelufoorumeilla pitäisi olla kauppapaikkoja ollenkaan, vaan niille pitäisi olla omat systeeminsä jossakin ihan muualla.
Mutta niin kauan kuin keskustelufoorumin sisällä on kauppapaikka, mennään keskustelufoorumin toimintaperiaatteilla, jolloin keskustelu ko. myynnistä on sallittua. Oli se sitten spekseistä tai hinnoista.
Keskustelupalstalla tapahtuvassa myynnissä on kuitenkin se hyvä puoli, että valppaita silmäpareja on paljon, jolloin esim. virheet spekseissä huomataan ja korjataan helpommin. Myös huijausyritykset tulevat helpommin esille.
Hintakommentointi on useimmiten haitallista myyjän kannalta, mutta hyödyllistä ostajan kannalta. Mutta on myös mahdollista, että liian halvaksi hinnoitellun tavaran hintaan myös puututaan, jolloin keskustelu palvelee myyjää. Joka tapauksessa keskustelu yleensä tuo esille ns. "oikean hinnan". Ja mikäli keskustelussa tulee esille virheellisiä pointteja, niin myyjä voi aina vastata viesteihin, ja perustella hintaa, jos sille on oikeasti muita perusteita kuin se, että haluaa vaan enemmän rahaa. Sellainen hyöty hintakommentoinnista on myös (mikäli se oikeasti vaikuttaa hintaan), että tuote menee oikealla hinnalla nopeammin kaupaksi, eikä jää roikkumaan palstalle kuukausiksi.
-
- Viestit: 1086
- Liittynyt: 12.6.2009 klo 19.24
- Paikkakunta: Norra Haga
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Rauno Repomies »
-
- Viestit: 17376
- Liittynyt: 26.1.2005 klo 18.16
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Macco »
Kuin niin?Rauno Repomies kirjoitti:Ja kas kummaa, yllättäen moderointi on alkanut uudella innolla myös muilla kauppapaikoilla, eikä vain Apple-osiossa!
Se, että eniten joudutaan moderoimaan myydään Apple -osastoa eniten johtunee siitä, että siellä myydään eniten tietokoneita, joissa on eniten yksittäisiä laitteita (muistit, kiintolevyt, prosessorit, optiset asemat jne.) ja softia mukana, joiden kaikkien tiedot on tuotava esiin jotta tiedetään mitä ollaan myymässä. Ja nämä yksittäiset speksit myös muodostavat sen yksilöllisen hinnan, josta tulee eniten keskustelua. Enemmän puutteita -> enemmän moderointihuomiota. Enemmän keskustelua -> enemmän moderointihuomiota. Kaikilla moderaattoreilla on omat tapansa käydä ketjuja ja alueita läpi. Oma tapani on sellainen, että alueella ei pahemmin ole merkitystä, kun menen ketjuihin ketjulistauksen kautta, enkä niinkään alueiden kautta. Tämä johtaa siihen, että keskityn ensin viestin sisältöön, ja sitten vilkaisen onko se oikealla alueella. Eli jos moderoitavaa on, se moderoidaan, riippumatta alueesta.
-
- Viestit: 1086
- Liittynyt: 12.6.2009 klo 19.24
- Paikkakunta: Norra Haga
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Rauno Repomies »
Mutta "miksi myyt, kuitti, ostoajankohta, takuu, ostopaikka, sjainti, jne jne.." koskee luullakseni kaikkia myyntiosioita. Näitä kysytään ylivoimaisesti eniten Apple osiossa, imho.Macco kirjoitti:Kuin niin?Rauno Repomies kirjoitti:Ja kas kummaa, yllättäen moderointi on alkanut uudella innolla myös muilla kauppapaikoilla, eikä vain Apple-osiossa!
Se, että eniten joudutaan moderoimaan myydään Apple -osastoa eniten johtunee siitä, että siellä myydään eniten tietokoneita, joissa on eniten yksittäisiä laitteita (muistit, kiintolevyt, prosessorit, optiset asemat jne.) ja softia mukana, joiden kaikkien tiedot on tuotava esiin jotta tiedetään mitä ollaan myymässä. Ja nämä yksittäiset speksit myös muodostavat sen yksilöllisen hinnan, josta tulee eniten keskustelua. Enemmän puutteita -> enemmän moderointihuomiota. Enemmän keskustelua -> enemmän moderointihuomiota. Kaikilla moderaattoreilla on omat tapansa käydä ketjuja ja alueita läpi. Oma tapani on sellainen, että alueella ei pahemmin ole merkitystä, kun menen ketjuihin ketjulistauksen kautta, enkä niinkään alueiden kautta. Tämä johtaa siihen, että keskityn ensin viestin sisältöön, ja sitten vilkaisen onko se oikealla alueella. Eli jos moderoitavaa on, se moderoidaan, riippumatta alueesta.
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Natsipatsihatsi joo joo. Mutta kannattaa ehdottomasti käyttää ja suositella sitä kanavaa minkä kokee hyväksi. Hompun palsta on tämänoloinen nyt ja vaikuttaa palvelevan mäkkien myyntiä yhdeltä kantilta. Pitäisikö kaikkien ilmoituspalstojen toimia samalla lailla? Meillä ei ole mitään varsinaista tarvetta kilpailla minkään muun kaupantekokanavan kanssa, jolloin sillä "lyöminen" että suosittelee muuta kauppapaikkaa on periaatteessa tarpeetonta ja hassua. Tulee tuollaisesta itkemisestä sellainen mielikuva, että "on niin hyvä kauppapaikka että haluaisin ilmoittaa siellä, mutta kun siellä toimitaan väärällä lailla". Jää sellainen olo että niii'in... ja pointti oli....Xaeron kirjoitti:Tämän takia Homppu on tällä hetkellä viimeinen myyntipaikka jota harkitsen, Huuto.net tms. toimii paljon luontevammin. Kellekään en Homppua suosittele. Surkeaa on myös se, ettei saa huutonet-linkkejä pistää Hompun myyntialueelle. Onpa tosi ikävää jos muutama muu homppulainen ilmoituksen sitä kautta huutonetistä bongaisi -- jos sattuisi vaikka kiinnostamaan...
Natsimeininki.
Käyttäkää hyvät ihmiset niitä kauppakanavia mitä haluatte, vaihtoehtoja on, ja Homppu on niistä vain yksi ja omansalainen sellainen.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Mistä tiedät, millaista kaupankäyntitapaa arvostaa henkilö jolle ei-suosittelet? Apple-ilmoitusten määriä eri suunnilla katsottaessa voidaan päätellä, että selvähkö enemmistö ilmoittajista hyväksyy Hompun kauppapaikan tyylin, tavat ja ennen kaikkea säännöt (eihän saa edes ilmoittaa jos ei hyväksy sääntöjä!), joten suosittelusi perustuu täysin omaan, enemmistöstä nähtävästi poikkeavaan mieltymykseesi. Näinhän se toki suosittelujen kanssa yleensä on.Xaeron kirjoitti: Tämän takia Homppu on tällä hetkellä viimeinen myyntipaikka jota harkitsen, Huuto.net tms. toimii paljon luontevammin. Kellekään en Homppua suosittele. Surkeaa on myös se, ettei saa huutonet-linkkejä pistää Hompun myyntialueelle. Onpa tosi ikävää jos muutama muu homppulainen ilmoituksen sitä kautta huutonetistä bongaisi -- jos sattuisi vaikka kiinnostamaan...
Jos haluaa ostaa huutonetistä, pitää mennä huutonettiin. Jos haluaa lukea Hesaria, pitää mennä Hesarin sivuille. Mikähän tässä on vaikeasti tajuttavaa...?
Juu, ja ehdottomasti kannatan sitä, että kukaan ei myy millään sellaisella kauppapaikalla josta ei yhtään tykkää. Muita riittää kyllä. Yksikään Hompun mode tai neuvos ei mielellään ja huvikseen puutu ilmoituksiin ja myynteihin ainakaan moittimismielessä, ja itsekin tiedän lähes tuhat tuota mukavampaa puuhaa joita juuri nyt en jaksa luetella.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 1086
- Liittynyt: 12.6.2009 klo 19.24
- Paikkakunta: Norra Haga
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Rauno Repomies »
No katos, sittenhän voitte lukita tai poistaa tämän ketjun, jos tämä aihe sinua ja modeja niin ahdistaa?Repe Ruutikallo kirjoitti:Mistä tiedät, millaista kaupankäyntitapaa arvostaa henkilö jolle ei-suosittelet? Apple-ilmoitusten määriä eri suunnilla katsottaessa voidaan päätellä, että selvähkö enemmistö ilmoittajista hyväksyy Hompun kauppapaikan tyylin, tavat ja ennen kaikkea säännöt (eihän saa edes ilmoittaa jos ei hyväksy sääntöjä!), joten suosittelusi perustuu täysin omaan, enemmistöstä nähtävästi poikkeavaan mieltymykseesi. Näinhän se toki suosittelujen kanssa yleensä on.Xaeron kirjoitti: Tämän takia Homppu on tällä hetkellä viimeinen myyntipaikka jota harkitsen, Huuto.net tms. toimii paljon luontevammin. Kellekään en Homppua suosittele. Surkeaa on myös se, ettei saa huutonet-linkkejä pistää Hompun myyntialueelle. Onpa tosi ikävää jos muutama muu homppulainen ilmoituksen sitä kautta huutonetistä bongaisi -- jos sattuisi vaikka kiinnostamaan...
Jos haluaa ostaa huutonetistä, pitää mennä huutonettiin. Jos haluaa lukea Hesaria, pitää mennä Hesarin sivuille. Mikähän tässä on vaikeasti tajuttavaa...?
Juu, ja ehdottomasti kannatan sitä, että kukaan ei myy millään sellaisella kauppapaikalla josta ei yhtään tykkää. Muita riittää kyllä. Yksikään Hompun mode tai neuvos ei mielellään ja huvikseen puutu ilmoituksiin ja myynteihin ainakaan moittimismielessä, ja itsekin tiedän lähes tuhat tuota mukavampaa puuhaa joita juuri nyt en jaksa luetella.
Linja on vähän sama, kuin "MIkä Applessa ärsyttää" ketjussa.
Ja jos palstalla on myydään Apple, ja myydään muiden valmistajien rojut osio, niin demokraattista kohtelua niiden osalle toivoisin.
Muiden valmistajien ketjuissa saa myydä koneita ilman kuittien tai asennusmedioiden perään huutelua, jne jne...
Kukaan ei ole muuten kertaakaan älynnyt kysellä kosteusindikaattorien tilasta myytävien iPhone/Touch-tuotteiden osalta. Tämä tosin luulisi kiinnostavan ostajia enemmän kuin modeja.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Ööh, ja millähän perusteella?Rauno Repomies kirjoitti: No katos, sittenhän voitte lukita tai poistaa tämän ketjun, jos tämä aihe sinua ja modeja niin ahdistaa?
Mistä lähtien muuten täällä on poisteltu ketjuja, etenkään kauan eläneitä? Ei muistu mieleen. Vai pitäisikö tällainen tapa mielestäsi aloittaa nyt? Miksi?
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 1086
- Liittynyt: 12.6.2009 klo 19.24
- Paikkakunta: Norra Haga
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Rauno Repomies »
2. No katos, sittenhän voitte lukita tai poistaa tämän ketjun, jos tämä aihe sinua ja modeja niin ahdistaa?Repe Ruutikallo kirjoitti:Ööh, ja millähän perusteella?Rauno Repomies kirjoitti: 1. No katos, sittenhän voitte lukita tai poistaa tämän ketjun, jos tämä aihe sinua ja modeja niin ahdistaa?
Mistä lähtien muuten täällä on poisteltu ketjuja, etenkään kauan eläneitä? Ei muistu mieleen. Vai pitäisikö tällainen tapa mielestäsi aloittaa nyt? Miksi?
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Pahoin kyllä pelkään, että ne modet vähät välittävät työstään ja aikovat viettää viikonlopun jossain meren/järven rannalla paheellista elämää viettäen. Jos niin tekevät, niin ei ihme, ettei näitä asioita saada järjestykseen.
Minäkin olen päättänyt, että kohta en käytä, tahi edes katso koko kaupankäyntiosiota hompussa, kun siellä ei saa kunnolla edes kommentoida toisten virheellisiä ilmoituksia!
-
- Viestit: 1960
- Liittynyt: 31.10.2006 klo 22.10
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Blank^ »
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 15.9.2010 klo 11.16
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja Woodpecker »
No mutta hei, hienoa. Voitko nyt painua johonkin muualle toisten myynti-ilmotuksista?nolifer kirjoitti:Tänään hain uuden mallin gigantista tupla-rammilla, isommalla kovalevyllä, nopeammalla näytönohjaimella, nopeammalla prossulla ja tuplatakuulla 999€.
EDIT: Ketju lohkaistu irti myyntiketjusta
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 50750
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja amanita »
Täällä on täysin luvallista kommentoida asiallisesti myynti-ilmoitusta. Tutustumalla aiempiin ketjuihin ja tästäkin asiasta foorumin ylläpitopuolella käytyyn keskusteluun tuo selvinnee hyvin.Woodpecker kirjoitti:No mutta hei, hienoa. Voitko nyt painua johonkin muualle toisten myynti-ilmotuksista?nolifer kirjoitti:Tänään hain uuden mallin gigantista tupla-rammilla, isommalla kovalevyllä, nopeammalla näytönohjaimella, nopeammalla prossulla ja tuplatakuulla 999€.
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 11
- Liittynyt: 15.9.2010 klo 11.16
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja Woodpecker »
Asiallisesti kommentoida? Eli jos menen länkyttämään samaa "liian kallis" -paskaa jokaiseen noliferin ilmoitukseen niin kukaan ei katso pahalla. Mielenkiintoiset säännöt teillä.amanita kirjoitti:Täällä on täysin luvallista kommentoida asiallisesti myynti-ilmoitusta. Tutustumalla aiempiin ketjuihin ja tästäkin asiasta foorumin ylläpitopuolella käytyyn keskusteluun tuo selvinnee hyvin.Woodpecker kirjoitti:No mutta hei, hienoa. Voitko nyt painua johonkin muualle toisten myynti-ilmotuksista?nolifer kirjoitti:Tänään hain uuden mallin gigantista tupla-rammilla, isommalla kovalevyllä, nopeammalla näytönohjaimella, nopeammalla prossulla ja tuplatakuulla 999€.
-
- Viestit: 14641
- Liittynyt: 23.6.2007 klo 15.13
- Paikkakunta: Luumäki
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja KunkkuJ »
Erehdyit. Tässä tapauksessa kyse ei ollut "länkytyksestä" tai -paskasta, vaan asiallisesta kannanotosta tuotteen hintaan - mikä tuli myös todistettua. Kun hinnoittelet tuotteesi asiallisesti ja myös käyttäydyt asiallisesti, tuskin ilmoitukseesi tulee mitään ylimääräisiä kommentteja. Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi keskustelufoorumi, tässä tapauksessa ostajaehdokkaiden onneksi.Woodpecker kirjoitti: Eli jos menen länkyttämään samaa "liian kallis" -paskaa jokaiseen noliferin ilmoitukseen niin kukaan ei katso pahalla.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 50750
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja amanita »
Jos menet asiattomia huutelemaan täällä ihan mihin tahansa ketjuun, saat varoituksen.Woodpecker kirjoitti:Asiallisesti kommentoida? Eli jos menen länkyttämään samaa "liian kallis" -paskaa jokaiseen noliferin ilmoitukseen niin kukaan ei katso pahalla. Mielenkiintoiset säännöt teillä.amanita kirjoitti: Täällä on täysin luvallista kommentoida asiallisesti myynti-ilmoitusta. Tutustumalla aiempiin ketjuihin ja tästäkin asiasta foorumin ylläpitopuolella käytyyn keskusteluun tuo selvinnee hyvin.
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 218
- Liittynyt: 25.3.2004 klo 22.23
- Paikkakunta: PK-seutu
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja Planet V »
Onnea kuitenkin myynnin kanssa.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 50750
- Liittynyt: 30.12.2005 klo 21.24
- Paikkakunta: Tampere
Re: M: 13" MacBook Pro *Uusi*
Viesti Kirjoittaja amanita »
Muokkaus kohdistuu vain ja ainoastaan otsikon ulkoasuun. Poistetut myyntiviestien tekstit palautamme. Foorumin haun osuvuus kohoaa huomattavasti, kun otsikoissa laitteiden nimet ovat oikeassa muodossa. Usein korjaamme myös yksikkömerkinnät yleisen selkeyden nimessä. Pahoittelut, jos tämä häiritsee palstan lukemista. Aiemmin nämä korjaukset eivät näkyneet kyseisen viestin kohdalla, nyt ne jonkun päivityksen yhteydessä ovat taas tulleet esille.Planet V kirjoitti:Kerta täällä hintaa on luvallista "kommentoida", komppaan ylläolevaa ja totean koneen olevan jotakuinkin normihinnoissa. Sen sijaan valvojien asenne sekä myyntipalstan säännökset muistuttavat joskus lähinnä totalitarismista hallintoa (oma suosikkini on erityisesti käyttäjien postauksien muokkaus valvojien toimesta jälkikäteen). Onneksi tähän voi joku vetää aina mantran "eihän täällä ole pakko olla". Ei, ei tosiaan.
Onnea kuitenkin myynnin kanssa.
Mikäli tuntuu aiheelliselta jatkaa asiasta, siirtykäämme foorumin ylläpitoalueelle asianomaiseen ketjuun.
EDIT: Siirsin keskustelun moderointiin ja kommentointiin liittyen sittenkin suoraan tänne.
Apple-käyttäjät ry:n jäsen • http://appleusers.fi/
-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: Kaupankäynnistä ja kauppapaikan moderoinnista
Viesti Kirjoittaja Touho »
Tämä saattaa tietty olla ohimenevä buumi, kun vanhoista kapuloista halutaan eroon, mutta jos buumi ei laannukaan, voiskohan noille pahelimille ja niiden oheissälälle ajatella vaikka omaa myyntikarsinaansa? Noh, ainakin ajatus on heitetty bittieetteriin.
Palaa sivulle “Foorumin ylläpito”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit