Tarina RAID-pakasta
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Olin kuullut semmoista juttua mm. levyn manuaalista, että sen voi ottaa käyttöön myös kahtena 500 Gt:n levynä ja näin tehdä näistä peilatun RAID-pakan. Minäpä ajattelin, että tämä on varmasti oikein mukava idea, koska en sitä teraa tilana tarvitse.
Levyllä oli jo jonkin verran tavaraa ja ajattelin sitten lähteä Levytyökalusta ihmettelemään miten tämä tapahtuu ja onnistuuko se levyä tyhjentämättä. Levy näkyy työkalulle kuitenkin yhtenä ainoana teran klönttinä, joten vähän se pisti ihmettelemään.
Idioottina sitten lähdin softaraidina asiaa miettimään, vaikka taitaa se tuossa levyssä ollan ihan rautatasolla rakennettuna. Ajattelin, että oliskohan tässä joku jippo, että jos raahaan sen tuonne RAID-pakkaan, niin levy sitten jotenkin maagisesti siinä jakautuu? No eihän ollut. Painoin kuitenkin "Luo" tai mitä siinä sanottiinkaan, kun kerran siitä avautuva pop-up ikkuna kertoi, että mikäli haluan poistaa jonkun levyn myöhemmin pakasta, niin se onnistuu kyllä tietoja menettämättä.
No sain aikaan yhden levyn peilaavan RAID-pakan. Jihuu! Eli ei mitään apua. No päätin sitten poistaa tuon kyseisen levyn siitä pakasta. Ystävällismielinen pop-up vielä kertoi, että ei pelkoa, et menetä mitään tietoja. Lopputulos: Osio poistui pakasta, mutta osiota ei voi enää mountata. Osion tyyppi: Apple_RAID_OfflineV2
Olen nyt tässä hiki hatussa googlettanut ja lopputulema on, että sama ongelma on ollut monella muullakin. Kukaan ei vain ole ratkaisua keksinyt. Tuo levy siis sisältää (kuulemma) edelleen kaiken sen datan mitä siellä olikin, mutta sitä ei vain voi mountata. Levyn osiokartta pitäisi nyt siis saada vaihdettua takaisin, jotta homma taas toimii.
Tuo osio on siis täysin kuollut, eikä levytyökalu anna sille tehdä mitään muuta kuin tyhjennyksen. Se nyt ei kuitenkaan ole se ykkösvaihtoehto, koska siellä on kuitenkin kohtuullisen tärkeää dataa sisällä.
Onko parempia googlenikkareita, tai jotain joka olisi operaatiossa aiemmin onnistunut?
EDIT: Mitä enemmän aiheesta luen, niin lopputulema vaikuttaisi olevan, että kaikki tiedot on menetetty. Kiitos Apple. Kiitos Levytyökalu.
Onneksi huomenna on vapaapäivä ja voin edes juoda tähän ketutukseen.
Levyllä siis oli väliaikaisesti tavaraa, jota ei ollut backupattu. Tarkoitus oli huomenna hakea lisää levyä. Siinä meni mm. bändin vielä miksaamattomat demot, läjä valokuvia sekä muuta sälää.
Testailen vielä DataRescueta, DiskWarrioria ja kumppaneita.
EDIT2: DiskWarrior ei näe koko levyä. Hyvin alkaa. DataRescueII siis kehiin. Se sentään lähti skannaamaan levyä. Luulisin tosin, että sen kuuluisi rutista enemmän, jos sitä luetaan. Nyt on vallan hiljainen.
EDIT3: Ei löytänyt mitään. Pannaas vähän perustavanlaatuisempi skannaus. Noniin. Nyt sentään valot vilkkuu. Kestää tosin 14 h, joten jättänen sen vasta illalla ruksuttamaan loppuun.
En silti herättele toiveita.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ajelen yötä vasten täyden skannauksen ja sitten huomenna levykaupoille, niin saan ne sieltä sinne talteen.
Sitten enää viimeinen kysymys: Miten ihmeessä saan tuon levyn RAID0-tilaan? Noin niin kuin oikeaoppisesti. Manuaali ei hiisku sanaakaan.
-
- Viestit: 408
- Liittynyt: 11.12.2005 klo 23.37
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja MNi »
Ei mulla mitään oikeaa kokemusta ole, mutta jokin aika sitten kattelin noita Lacien levyjä, niin huomasin että joissakin oli vain pelkkä RAID 0 listattuna. Oisko sitten että tuo RAID 0 on aina automaattisesti käytössä, joten sitä ei tarvitse erikseen aktivoida?
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ei se automaattisesti voi olla käytössä, kun levystä nähdään 1 Tt ja se sisältää 2 x 500 Gt levyt. Jos se olisi aktivoituna, niin minähän näkisin vain 500 Gt.
EDIT: Eikun olit oikeassa. Siinä on "zero configuration built-in transparent RAID0" yhden arvostelun mukaan. Eli ilmeisesti se nakuttelee tietoja molempiin levyihin niin kauan kuin sitä on alle 500 Gt ja sitten sen jälkeen RAID0 lopettaa automaattisesti toimintansa.
-
- Viestit: 8602
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 16.10
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja Sherukka »
Muista aina varmuuskopiot, varmuuskopiot, varmuuskopiot! Onnea ja toivottavasti kaikki data on tallessa!
-
- Viestit: 2748
- Liittynyt: 12.11.2004 klo 16.43
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja ER »
Eihän tässä ole vieläkin RAIDit sekaisin keskustelussa? Siis RAID 0 käyttää useampaa kuin yhtä levyä loogisesti yhtenä levynä (jonka koko on siis levyjen summa). Muut RAIDit tekevät sitten peilaamista/varmuuskopiointia.TheKraken kirjoitti:Siinä on "zero configuration built-in transparent RAID0" yhden arvostelun mukaan. Eli ilmeisesti se nakuttelee tietoja molempiin levyihin niin kauan kuin sitä on alle 500 Gt ja sitten sen jälkeen RAID0 lopettaa automaattisesti toimintansa.
-
- Viestit: 408
- Liittynyt: 11.12.2005 klo 23.37
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja MNi »
Ja sitten jos toinen levy hajoaa, menetät kaikki tiedot, myös siellä toisella olevat vaikka se olisi ehjä...
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
No jos Levytyökalun varmistus oikein erikseen ilmoittaa, että mitään tietoja ei menetetä, niin eipä siinä osannut epäillä. Ja mainitsee, vielä erikseen, että jos tulee katumapäälle, niin senkin pitäisi onnistua.Sherukka kirjoitti:Pakko kysyä, tuliko ajatus muutoksesta ihan selvinpäin mieleen?
Muista aina varmuuskopiot, varmuuskopiot, varmuuskopiot! Onnea ja toivottavasti kaikki data on tallessa!
Mutta siis kyseessä on ihan oikea ongelma. Eli OS X:n softa-RAID näemmä muuttaa tuon osiokartan sellaiseksi, että edes levytyökalu sitä ei osaa lukea, jos RAID-pakasta levyn poistaa. Vaikka siis se voisi samassa tilanteessa vain kirjoittaa osiokartan uusiksi ja levy olisi taas ihan normaali. Mitä tuossa foorumeita pläräsi, niin kommentit oli sitä luokkaa, että OS X:n raidiin ei kannata koskea pitkällä tikullakaan.
Ja näemmä se tekee tämän vielä ilman, että se aiheesta mitenkään varoittaa, vaan päinvastoin. Kuulemma sama ongelma syntyy myös, jos pakka jostain syystä leviää käsiin. Eli RAID1 OS X:n softaraidilla on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, koska lopputulema levyrikossa on ilmeisesti aika usein se, että sinulla on yksi rikkinäinen levy ja sillä kaverina levy, jota OS X ei enää osaa lukea.
Joo. Siis minä täällä edelleen sekoilin. RAID1:stä siis olen kokoajan puhunut kuitenkin Eli nimenomaan peilauksesta. Sekoitti tuo sinun edellinen viesti, jonka taas aiheutti sekoiluni, kun kutsuin tuossa aiemmin peilausta RAID0:ksiMNi kirjoitti:Jos RAID 0 on käytössä sun pitäisikin nähdä 1 TB. RAID 0 vaan jakaa datan molemmille levyille (sama tiedostokin voi jakautua eri levyille) ja kyllä se on käytössä vaikka dataa olisi yli 500 MB. Tuo on siis pelkästään suorituskykyä varten tehty koska näin kirjoitus/luku voidaan ikäänkuin jakaa kahtia ja tehdä molemmille levyille yhtä aikaa.
Muistin, että tuo levy semmottista tukee. Nyt en kuitenkaan löydä googlella kuin pari hajanaista viittausta sinnepäin. Moni tuollainen levy sitä kuitenkin tukee.
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja Paapa »
Mielestäni kyllä täsmälleen näin. RAID0 vastannee tuota Windowsissa olevaa volumeajattelua. Se saatta olla joissakin isoissa tietokantasovellutuksissa hyväkin systeemi, itse en kyllä moista koskaan mihinkään laittaisi. Vikaantumisvälihän huononee huomattavasti tuolla systeemillä. Raidin teko on kyllä varmuuskopiomattomalle paketille vähän hullun hommaa.MNi kirjoitti:Jos RAID 0 on käytössä sun pitäisikin nähdä 1 TB. RAID 0 vaan jakaa datan molemmille levyille (sama tiedostokin voi jakautua eri levyille) ja kyllä se on käytössä vaikka dataa olisi yli 500 MB. Tuo on siis pelkästään suorituskykyä varten tehty koska näin kirjoitus/luku voidaan ikäänkuin jakaa kahtia ja tehdä molemmille levyille yhtä aikaa.
Ja sitten jos toinen levy hajoaa, menetät kaikki tiedot, myös siellä toisella olevat vaikka se olisi ehjä...
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Eikö olisikin mukavaa, jos Levytyökalu voisi tästä vaikka ihan varoittaa? Eikä kertoa, että siitä vaan kaikki on palautettavissa?Paapa kirjoitti:Raidin teko on kyllä varmuuskopiomattomalle paketille vähän hullun hommaa.
Niin minustakin.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Ostin uuden levyn ja otin tuon lassien nyt backup-käyttöön pelkästään, kun on vähän turhan äänekäs.
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja Paapa »
Muistelen joskus vastaavan nimistä ohjelmaa PC-koneessa käyttäneeni, mutta se oli joku Dos-pohjainen. ihan kiinnostas tuo softa.TheKraken kirjoitti:Niinjoo. Data Rescue II ja se syvempi luotaus tuottivat halutun tuloksen. Löysin jopa tiedostoja, joita en tiennyt omistavani
Ostin uuden levyn ja otin tuon lassien nyt backup-käyttöön pelkästään, kun on vähän turhan äänekäs.
Onko backup-levy vai ajoittain päällä vai ajastettu ja aina päällä? Vai onko se jonnekin vaatehuoneeseen piilotettu äänen takia?
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 4702
- Liittynyt: 4.11.2007 klo 13.32
- Paikkakunta: Tampere
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja atheos »
http://irc.fi/atheos • http://www.mikseri.net/user/atheos
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Niin siis tuo enhän minä katsos tietääkseni mitään osiotaulukkoa edes rukannut. En minä tiennyt, että RAID-levyille tällainen operaatio tehdään. Oletin että se on ihan puhtaasti vain softapuolen ratkaisu. Plus kun vielä levytyökalu oikein asiasta jaksoi koko ajan kertoa, että siitä vain antaa palaa.atheos kirjoitti:Älä ikinä luota jos joku levyä käpistelevä softa vakuuttelee ettei mitää menetä... Luulisi nyt sentään TheKrakenin ymmärtävän backuppauksen tärkeyden. Olkoon tämä nyt osuma sinne kantapäähän sitten, ensi kerralla et luultavasti ronki varmuuskopioimattoman levyn osiotaulukkoa. Toivottavasti nyt joku softa osaa vielä asialle jotain tehdä, luulisi ainakin kun jopa Windowsin FDISK osaa korjata MBR:n hukkaamatta dataa.
Tuli tuossa opiskeltua samalla, että noi Apple offline RAID muotoon meneville levyille ei voi enää mitään tehdä. Ja kuulemma jos vaikkapa kahden levyn peilatussa RAIDissa toinen levy leviää, niin lopputulema on usein tuo. Eli se ehjäkin levy on sen jälkeen lukukelvoton. Käskivät pysyttelemään hyvin kaukana
Juu ja varmuuskopioita ei ollut tuosta ihan tahallaan. Lähinnä levyllä siis olikin vanhoja backuppeja ja ihan vähäsen jotain "ei niin tärkeää" kamaa. Mutta oli ne kiva saada talteen kuitenkin.
Enää ei tartte mitään toivoa, kun datat on tallessa ja levy uudelleen formatoitu.
-
- Viestit: 815
- Liittynyt: 11.6.2008 klo 14.39
- Paikkakunta: Lohja
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja kronos »
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Minun kauhutarina taasen oli ihan omaa tyhmyyttä, mutta lopputulemaa selvitellessä löytyi jos jonkinlaista keskustelua jossa jokaisessa yleinen konsensus oli sen suuntainen, että kannattaa välttää ja mieluummin sijoittaa ihan rautaratkaisuun.
-
- Viestit: 815
- Liittynyt: 11.6.2008 klo 14.39
- Paikkakunta: Lohja
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja kronos »
Nykyään olen luopunut tuosta seurannasta kokonaan sekä myös erillisen ohjelman käytöstä. Tämä siis Time Capsulen hankkimisen jälkeen. Nyt kun on mahdollista palauttaa RAID-järjestelmään mikä tahansa tila viimeisten kuukausien aikana eikä tarvitse edes pelätä mahdollisia ongelmia RAID-järjestelmässä ja kuitenkin saan käyttööni nuo RAIDin tarjoamat edut sekä edut, jotka Time Capsule tarjoaa.
-
- Viestit: 1014
- Liittynyt: 6.11.2004 klo 19.35
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja nobu178 »
Olen hankkinut raid-kotelon, johon menee kaksi 2,5-tuumaista levyä. Siinä on sekä USB- että eSATA-portti. Wintoosan puolella kaikki manuaalissa mainitut asetukset toimivat ilman minkäänlaista rajoitusta, mutta OSX:n puolella on ollut ongelmia. Ok, kyllä olin varautunut siihen, etteivät OSX:ssä kaikki välttämättä toimi, mutta toimimattomuudet ilmenevät oudolla tavalla (ainakin näin aloittelijan silmissä). Kun käytän USB-porttia, voin käyttää korkeintaan 200 Gt:n levyjä ja ainoa toimiva kotelon asetus on JBOD siten, että kotelon sisällä olevat levyt näkyvät kahtena levynä eivätkä yhtenä 400 Gt:n levynä. Näistä kuitenkin voi tehdä vaikkapa raid 0:n OSX:n levytyökalulla. Kun käytän eSATA-porttia, voin käyttää yli 200 Gt:n kovoja, mutta kotelon asetuksista JBOD ei toimi, vaan pitää käyttää asetuksia joko BIG (span) tai FAST (strip). Toi FAST (strip) lienee se asetus, jollainen TheKrakenin laciessa oli alkuaan.
Kysymykseni kuuluu:
1. Onko tällainen käytetyn portin mukaan vaihteleva rajoitus tavallista raid-koteloissa?
2. Onko yleensäkin niin, että softalla toteutettu raid on nopeampi kuin kotelon asetuksella mekaanisesti toteutettu raid? Testasin kopiointinopeutta eri yhdistelmillä ja kävi niin, että edellä mainittu yhdistelmä "200Gt/4800rpm x 2 + JBOD (kotelo) + softa raid 0" on nopeampi kuin yhdistelmä "250Gt/5400rpm x 2 + FAST (kotelo)". Kopioin kummallekin yhdistelmälle eSATAn kautta tasan gigan kokoisen kansion, joka sisältää 20 MP3-tiedostoa. 200Gt/4800rpm:n yhdistelmälle kansio kopioitui 16 sekunnissa, kun taas 250Gt/5400rpm:n yhdistelmällä samaisen kansion kopioiminen kesti 17 sekuntia. Testasin kumpaakin viisi kertaa ja tulokset olivat samoja. Tällaista tulosta en odottanut, kun olin lukenut jostain, että softalla toteutettu raid rasittaa prossua paljon, ja tästä syystä oletin, että mekaanisesti toteutettu raid on nopeampi varsinkin, kun levyn kierrosnopeudetkin ovat jälkimmäisessä yhdistelmässä parempia. Vertailtavaksi mainittakoon, että samaisen kansion kopioimimen ulkoisessa kotelossa olevalle 250Gt/5400rpm:n levylle (siis ei-raid-levylle) kesti eSATAn kautta 20 sekuntia, firewire 800:n kautta 21 sekuntia, firewire 400:n kautta 40 sekuntia ja USB 2.0:n kautta 46 sekuntia.
Ai joo, koneeni on MacBook Pro (early 2008) ja eSATA-porttina käytän lacien SATA II Expresscard 34 -korttia.
-
- Viestit: 815
- Liittynyt: 11.6.2008 klo 14.39
- Paikkakunta: Lohja
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja kronos »
Laitoin muuten omassa Prossa levyjen järjestelyn uusiksi, eli 4 500 GB levyä RAID 0:ssa ja nopeutta löytyy:
Sequential uncached write 383 MB/s (256k blocks)
Sequential uncached read 377 MB/s (256k blocks)
Random uncached write 169 MB/s (256k blocks)
Random uncached read 84 Mb/s (256k blocks)
Nämä luvut ovat muuten noin 2 kertaa se mitä sain aikaiseksi RAID 1+0 ratkaisulla. Tuo RAID 0 vaatii tietenkin varmistuksen, jonka hoitaa Time Capsule. Jos yksikin levy menee rikki niin kaikki menee bittitaivaaseen.
Käytä sitä ratkaisua mikä mielestäsi toimii parhaiten mutta muista tehdä varmistukset raidin vuoksi.
-
- Viestit: 1014
- Liittynyt: 6.11.2004 klo 19.35
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja nobu178 »
Hmm, mysteeri vaan kasvaa. 200Gt/4800rpm:n levy on Toshiban ja se antoi Xbenchissa tulokseksi 31.14. 250Gt/5400rpm:n levy on Hitachin ja Xbenchin tulos oli 37.12. Ero on pieni, mutta silti 250Gt/5400rpm:n levy on kiistattomasti nopeampi. Softapohjainen raid siis pystyy päihittämään hw-pohjaisen raidin aika lailla, kun otetaan huomioon levyjen nopeuserot. TheKrakenille sattuneen onnettomuuden luettuani tarvitsin paljon rohkeutta ennen kuin kokeilin levytyökalun raidia. Kopiointinopeustestin tulos on kuitenkin niin kiistaton, että käyttäisin mielelläni softapohjaista RAID 0:aa, kunhan ensin saisin isoilla levyillä kotelon asetukset toimimaan.kronos kirjoitti:Yleensä HW-pohjainen RAID on aina nopeampi kuin ohjelmistopohjainen, näin siis yleensä. Toisaalta ei tuolla ohjelmistoon perustuvalla raidillakaan ole nykyään ongelmia näissä uusissa koneissa, joissa on vaikka 8 ydintä kuten tässä omassa Prossa. Tutkin joskus aikoinaan tuota prosessorien kuormitusta ja tuolloin 1 - 1,5% prosessorin tehosta meni raidille, eli ei siis mitään.
Onpas nopeaa... Olen aivan sanaton.kronos kirjoitti: Laitoin muuten omassa Prossa levyjen järjestelyn uusiksi, eli 4 500 GB levyä RAID 0:ssa ja nopeutta löytyy:
Sequential uncached write 383 MB/s (256k blocks)
Sequential uncached read 377 MB/s (256k blocks)
Random uncached write 169 MB/s (256k blocks)
Random uncached read 84 Mb/s (256k blocks)
Joo, ainakin varmuuskopioinnista pidän hyvän huolen.kronos kirjoitti: Nämä luvut ovat muuten noin 2 kertaa se mitä sain aikaiseksi RAID 1+0 ratkaisulla. Tuo RAID 0 vaatii tietenkin varmistuksen, jonka hoitaa Time Capsule. Jos yksikin levy menee rikki niin kaikki menee bittitaivaaseen.
Käytä sitä ratkaisua mikä mielestäsi toimii parhaiten mutta muista tehdä varmistukset raidin vuoksi.
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja Paapa »
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 6634
- Liittynyt: 24.12.2004 klo 14.18
- Paikkakunta: Turku
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja NeliX4 »
nopeudan nostamiseen vai varmuuskopiointiin.?
-
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 13.4.2008 klo 22.22
- Paikkakunta: Joensuu
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja Paapa »
Siis kannattaa käyttää tiedostojen varmistamiseen, mutta siihen on lisänä muitakin mahdollisuuksia. Jokainenhan saa tehdä mieleisensä systeemin.NeliX4 kirjoitti:siis kummippäi?
nopeudan nostamiseen vai varmuuskopiointiin.?
MacBook 2 GHz Core 2 Duo
-
- Viestit: 1905
- Liittynyt: 28.9.2005 klo 8.25
- Paikkakunta: Tampere
Re: Tarina RAID-pakasta
Viesti Kirjoittaja nolifer »
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit